Humans of Suomi Finland

Sivusta tykätty · 31. maaliskuuta 2016 · Muokattu · 

 

"Yläasteella 70-luvun lopulla olin ihastunut minua kolme vuotta vanhempaan Petteriin. Kirjoitin kouluaineen, jossa tein hänestä aviomieheni. Kerroin, että perheessämme on kaksi lasta ja koira, ja Petteri katsoo sohvalla jääkiekkoa, syö makkaraa ja juo kaljaa. Kirjoitin aineen syvästi ihastuneena ja tosissani. Sain siitä arvosanaksi 10-, ja se luettiin luokassa ääneen. Olin varma, että nyt ihmiset ymmärtävät, miten syvästi rakkaus viiltää, mutta teksti nähtiinkin huumorina. Katson silti urani kirjoittajana alkaneen tuosta hetkestä. Äidinkielen opettajat alkoivat puhua minusta yhtenä luokan kirjoittajista, ja aloin itsekin uskoa kykyihini. Myöhemmin minusta tuli runoilija."
Päivi, 52, Hyvinkää

1. toukokuuta 2016

Kuukauden palttalainen 2/2016/ (Kirjoittajayhdistys Paltan kotisivut)
Päivi Lappalainen
Aloin aktiivisesti kirjoittaa runoja joskus 15-vuotiaana. Tosin ensimmäisen runoni kirjoitin Jari-nimisestä pojasta jo 9-vuotiaana. Hän oli isosiskoni Pirjon luokkatoverin pikkuveli. Hänen kanssaan jäimme joskus iltaisin kahdestaan, kun Pirjo ja Jarin isosisko Päivi lähtivät disco Catacombiin Lahdessa. Ja äiti ja isä olivat myös tansseissa. Jari oli hoikka, pitkä ja vaalea poika. Ihastuin.

Puiden varjossa sinut nään,
olet muuttunut paljon.
Et päätäs käännäkään
käsi vierelläs sua palvoo.

10-vuotiaana tein jonkun kirjaa muistuttavan töherröksen espanjalaisesta perheestä, vaikken tiennyt koko Espanjasta mitään. Asuimme Lahdessa Hakakadulla, ja naapurin rouva kannusti kovasti jatkamaan.

Murrosiän myllerrykset ja suuri tuskainen ensirakkaus patouttivat minut kirjoittamaan runoja. Ensirakkauteni Kari oli Lahden komeimpia uroita varsinkin miehistyttyään ja mentyään inttiin. Hän aiheutti toiminnoillaan minulle hyvin paljon tuskaa. Mutta kukapa olisi seppä syntyessään. Olin liian herkkä niinkin kokeneen sällin talutushihnaan. Siinä olivat hyvät eväät rakkausrunoille.

Lukiossa kirjoitin pääasiassa runoja, mutta myös yhden mainittavan aineen nimeltä Musiikkia yli rajojen. Se arvioitiin uniikiksi. Kuvaan siinä Pihtiputaan rockfestivaaleja vuonna 1982, jolloin nukahdan amerikkalaisen Davidin viereen Pelle Miljoonan laulaessa Hyvää yötä maailma.
Lukion äidinkielen opettaja Irma Willman kannusti ja kehotti minua lähettämään runojani kirjailija Risto Ahdille. Saatuani nipun takaisin muistan Riston neuvoneen, että asioiden pitää patoutua kunnolla, että syntyy voimakasta ja vaikuttavaa tekstiä.

Päijät-Hämeessä julkaistiin Optimisti-lehteä ja olin tosi onnellinen, kun sain ekan runoni joskus 1983 lehteen. Suuren uutisen kertoi runoilija Arto Kytöhonka Päijät-Hämeen kesäyliopiston Luovan kirjoittamisen kurssilla, jolla kävin tuona samaisena kesänä. Kytöhonka julkaisi kirjoituksiani 4 vuotta Optimistissa, jonka päätoimittajana toimi. Hän myös kannusti ja antoi minulle palautetta lähetellen postikortteja kotiini. Sitten runosuoneni tyrehtyi hetkeksi. Tapasin tulevan mieheni 1985. Minut palkittiin myös Maaseudun Sivistysliiton kirjoituskisassa runoistani tuolloin.

Käydessäni Orimattilan emäntäkoulua vuosina 1983-84 toimitin emäntäkoulussa koulun historiassa jo aiemminkin tuttua Kipinä-lehteä vuoden ajan. Ainakin rehtori Oijala luki sitä silmät tapillaan. Lähetin jonnekin Iltapäivälehdestä löytämääni osoitteeseen tekstejäni. Yhtenä iltana minulle soitti sisäoppilaitokseen kirjailija Kalevi Seilonen ja kertoi haluavansa lisää runojani. Näin sain kolme kohtalaisen hyvää runoa julkaistua Runous-lehdessä, jonne kirjoittivat ne Oikeat Kirjailijat, myöhemmin myös idolini Juice. Nuo runot käännettiin skandinaavista Cafe Existence julkaisua varten ruotsin kielelle. Myöhemmin Seilonen arvioi esikoisrunoteokseni, ja sain häneltä hyviä vinkkejä.

Nämä olivat kirjoittajan alkutaipaletta, joka on ollut pitkä. Noiden vuosien jälkeen kävin muutaman päivän lehtikirjoittamisen kurssin Hollolan Kestikievarissa 1985. Ajattelin, että en varmasti ala miksikään lehden avustajaksi. Mutta kahden vuoden päästä huomasin toisin käyneen. Etelä-Suomen Sanomien Huvi- ja Hyötyosaston vastaava Marjukka Mård toivotti minut melkein yhdeltä istumalta tervetulleeksi kesätöihin. Jostain syystä en mennyt. Takanani oli siis loistava tulevaisuus. Ja edessä vietävä määrä kursseja, jotka on juosten kustu tai laukattu. Viimeksi juuri Nuoren Voiman kulttuurilehtien avustajakurssi, jossa jo vetäjinä huipputekijät. Itseään paremmassa seurassa toivottavasti kehittyy
Sitten tuli aikoja, että en kirjoittanut runoja, tein vain juttuja City-lehteen. Pohjanmaalla sijaitsi lehtijuttutoimisto, joka ihastui artikkeleihini niin että halusi minun kirjoittavan sinne juttuja, joita julkaistaisiin kahdessa tai jopa viidessä lehdessä kerrallaan. Siihen aikaan innostuin myös radiosta. Jutuista myös maksettiin.

Teinkin juttua Lahden Rytmiradioon. Kunnes lama kouraisi, synnytin ensimmäisen lapseni ja odotin jo toista. Muutettuamme Rajamäelle aloin toimittaa Pallero-lehteä, joka oli pieni äänitorvi pienten lasten äideille ja alan ammattilaisille. Tein juttuja myös Kansalaisradioon Helsinkiin. Kirjoittaminen ja puhuminen säilyivät harrasteena.

Kun lapset kasvoivat, työelämä vei minut kymmeneksi vuodeksi myyntipäällikön hommiin. Hoidin ne huolella, kunnes päätin lopettaa. Lähdin keittiötöihin. Valmistuin kokiksi. Tein kaksi runokirjaa ja toimitin yhden, ja juttuja. Nyt olen laajentanut, sisäistänyt ja syventänyt. Eikä loppua näy. Päätin, ettei minun tarvitse joka paikassa heilua. Lapsetkin ovat lähteneet jo pesästä melkein kaikki.

Viisi vuotta avustin jopa Kaupunkilehti Varttia 2000-luvulla.
Toimin muutamissa yhdistyksissä mielelläni. Paltta on monipuolinen ja aktiivinen. Pyrkii huomioimaan mahdollisimman monia jäseniään. Siellä on myös mukavia ihmisiä.
Eurooppalainen Kulttuuriyhdistys on toinen paikka, jossa olen aktiivinen. On muitakin muun muassa epävirallinen ”Me Tosikot”, joista suurin osa kuuluu Uudenmaan kirjoittajiin.

Yhden kurssin valmentajani, kirjailija Marija Vantti kehotti minua kustantaja Eija Tuomelan ohella keskittymään yhteen lajiin kerrallaan, koska teen päivätyökseni muuta. Oikeaan osuivat.

Ei auta enää buranat
ei auta kysellä hoitajilta
mikä sinun on
nyt kun on taas
tankattava
rakkauden
panssarivaunu täyteen
kiihkeitä
pehmeitä
unelmia
ladattava
kohti maalitaulua
että osuisi
kohilleen

kerrankin.

Päivi Lappalainen

Kolumni: Ole sinäkin se kuuluisa

(KUVA: PÄIVI LAPPALAINEN)

Päivi Lappalainen

Julkaistu: 9.6.2016 6:00

Kun olin myyntipäällikkönä telemarkkinointifirmassa tehtäviini kuului myynnin lisäksi muun muassa myyjien palkkaus ja niiden koulutus. Hoidin korvausta vastaan myös paikan siivouksen ja pesin joskus jopa ikkunat. Mielessäni oli lause" hoida toimistoasi kuin omaasi". 

Oma se ei ollut vaan ensin kahden menestyvän yrittäjän ja myöhemmin pörssiyhtiön. Sielläkin tuli usein ongelma siitä, kuka pesisi kahvikupit. Kertakäyttöastiat loppuivat aina tai niitä ei säästösyistä edes hankittu. Työhän oli stressaavaa, kuten tänä päivänä lähes kaikki. Usein puhelinmyyjän työ alkaa ns. nollasta, jos valitaan päivän palkaksi provisiopalkka kunnes ensimmäinen kauppa saadaan. Eikä valittu tuntipalkkakaan siunaa sinua istumaan laakereillasi.

Monta kertaa kuulee junassa työmatkaseuralta valituksen, että miten ihmiset ovat niin siivottomia. Ei laiteta roskia roskiin, kupit lojuvat pöydillä likaisena. Kuulin yhdeltä tutultani, että heillä tiskit lojuvat viikkotolkulla altaassa, kunnes hän ei enää jaksa haistella vaan tiskaa pois ne. Vaikkei se kaikki kuulukaan hänelle. Yhtenä aamuna loihdin tiskipöydän kaapiston oveen lapun, jossa luki ”Oletko possu vai siisti ihminen? Tiskaa sitten tiskisi, niin toisten ei tarvitse sitä tehdä”. 

Yksi myyjä suuttui ja sanoi, että tuo on tosi asiatonta, sillä täällä on monta, jotka pesevät astiansa ja tuo on osoittelevaa tekstiä. Pyysin anteeksi ja selitin, että astiat eivät näytä hoituvan ilman toimenpiteitä. En minäkään aina jaksanut tiskata kaikkea. 

Jokaisessa työpaikassa tuntuu asuvan se Kuuluisa Joku Muu, joka tekee ne virheet ja jolle juuri nämä edellä mainitut hommat kuuluvat. Mutta häntä ei vaan näy missään, kun tarvitaan. Jos monet asiat yrityksessä johtuvat johtoportaasta, niin yhtä paljon meidän alaisten on tehtävä esimerkiksi hyvän hengen luomiseksi. Saako kodissammekin sotkea ihan miten haluaa. Harvoilla saa. Ole sinäkin tänään Kuuluisa, Se Joku Muu – tee pieni korjausliike ja ole esimerkkinä muille.

metro.fi

RYTMIRADIO LAHTI, PÄIVI LAPPALAINEN, MUISTELMIA 1989-1990

Paikallisradiomuistelmani

Kuuntele pätkä muisteloa Ylen Aikaisen Musiikkia ja muisteluita- ohjelmasta, läh. 12.9.1992:http://www.themusichutch.com/listen-song/ylen-aikainen-80228105118105327697112112971089710511010111032105110116101114118105101119/131389/

Olin onnellinen esikoiseni, Johannan äiti. Asuimme Lahdessa Metsäkankaalla mieheni, kitaristi Teemu Nousiaisen kanssa. Olin vielä äitiyslomalla ja pian siirtymässä taas töihin.Vauva oli rauhallinen ja terve, se nukkui aina pitkät päiväunet. Se, ja moninainen lapsenhoitoverkosto mahdollisti kirjoittamiseni lehtiin lähinnä Etlariin, ja City-lehteen vapaa-ajalla. Myös mieheni tuki tekemistäni hoitamalla esikoistamme.

City-lehteen pääsin Lahteen muuttaneen Arja Kotirannan tavattuani. Hän tuli kotiimme toimittajan roolissa tekemään juttua mieheni yhtyeestä, Jailbirdsista.Sitä juttua ei koskaan tehty vaan Arja Pyysi minut City-lehteen avustajaksi. Olin ilmeisesti esitellyt kykyjäni etevästi Kirjoittaessani City-lehteen huomasin monen siellä olevan henkilön olevan myös radiossa. Kotirannan Arjakin siellä touhuili. Olen todella tyytyväinen, että sain kirjoittaa City-lehteen. Siitä tienasi mukavasti. Tienasin sen rahan jutuista, minkä hävisin äityslomarahoissa. Ja sain seuraavana vuonna kunnon veromätkyt.

Muistan kyselleeni palkkioiden maksupäivää puhelimella myös päätoimittaja Sam Inkiseltä. Hän oli oikein mukava heppu. Sittemmin Lahden City-lehden päätoimittajaksi tuli myös Tiirismaan koulussa vaikuttanut Timo Taulo. Olen itsekin musiikkiluokkien kasvatti, joten hän tuntui oikein tutulta ja turvalliselta. Kerran Taulo kutsui City-lehden avustajat Olutpaneeliin Freetime-ravintolaan.

Lähdin sinne City-lehden sihteerin Tuulan kanssa. Olin kuullut Rytmiradiossa olevan jonkun V-P Pekkolan ohjelmapäällikkönä ja olin tehnyt sotasuunnitelman puhuakseni hänet ympäri, että pääsisin itsekin Rytmiradioon juttuja tekemään. Mieheni työkaveri oli nimittäin kehunut ääntäni kuultuaan minun ääneni puhelimessa ja oli ihan varma, että olin joku radiotoimittaja.

Illan kuluessa tuli sitten otettua oikein olan takaa olutta, (firman piikkiin!) ja viimein löysin sen kuuluisan Pekkolankin. Puhuin kuin Runeberg ja lauloinkin. Pekkola totesi, ettälaulutaito ei ehkä ole niin tärkeä alalla. Hän lupasi, että saan tulla kokeilemaan. Parin viikon vakaan harkinnan jälkeen soitin Pekkolalle, ja hain laitteen. Hän antoi vielä pikaisia ohjeita äänityslaitteen käyttöön.

Heikki Luoma oli lahtelainen esikoiskirjailija ja olimme tavanneet epävirallisen runoryhmämme esiintyessä Kauppaopiston auditoriossa 1984. Heikki tuijotti tuolloin suoraan silmiini ja hymyili, kun sain runoni luettua yleisölle. Hän halusi liittyä oitis runoryhmäämme ja kertoi kirjoittavansa kotiseuturunoja. Sitä liittymistä ei koskaan tapahtunut, koska ryhmän jäsen, kirjailija Merja Virolainen ilmoitti katkerasti jättävänsä ryhmämme, jos Luoman Heikki astuu kuvioihin. Draama queen!

Tein ainakin puolen tunnin haastattelun tästä alunperin kyyjärveläisestä Heikki Luomasta, joka työskenteli pitkään muun muassa Lahden Enzo Gutzeitilla graafisena suunnittelijana.Hän ylitti vuonna 1989 julkaisukynnyksen esikoisromaanillaan, näytelmällään, ja tv-käsikirjoituksellaan. Puhuimme myös Lahden kirjallisesta ilmapiiristä, kirjailijoista ym tuiki tärkeästä…Nauhoitin ohjelman. Äänimieheksi sain nykyisen Hartwall Areenan toimitusjohtajan, poikamaisen komean Kimmo Kivisillan, joka osasi hyvin käsitellä ensikertalaista radiossa. Hyvänä pohjana ohjelmalle minulla oli jo yksi haastattelu Luomasta, jonka olin tehnyt City-lehdelle, ja Etlarille. Tosin Etelä-Suomen Sanomat eivät julkaisseet kirjailijahaastatteluja avustajiltaan. Kuunnellessani ohjelmaa minulle tuli ihana kutkuttava olo, että olin saanut sentään jotain aikaan. Tuntui aivan neitsytmatkalta. Tarkoituksenani oli tehdä juttu-sarja päijäthämäläisistä kirjailijoista. 
Kyselin palautetta Pekkolalta ohjelmasta ja se oli ikävä kyllä kiitettävää. Samaan lähtöön hän kertoi, että ei yhtään muista luvanneensa minulle mitään siellä Olutpaneelissa. Mutta ei todellakaan pettynyt juttuuni. Samalla hän kertoi vaihtavansa työpaikkaa Helsinkiin.

Hän esitteli minulle seuraavan ohjelmapäällikön, joka tulisi olemaan kanssani tekemisissä.Mustat paksut silmälasit peittivät omituisen mustapukuisen miehen vinot silmät.Hänen nimensä oli Antero Mertaranta. Hän tervehti minua oikein kädestä. Vieressä istui myös toimittaja Marja Haverinen. Olin pettynyt. Kun olin löytänyt sellaisen ihmisen, jolle olisin halunnut alaiseksi pidemmäksikin aikaa–

Niin tietysti hän lähtisi pois. Lupasin jatkaa juttujen tekoa. Pekkola toimi rehellisesti ja maksoi palkkion kuten oli luvannutkin. Mitään jatkoa jutuille ei tullut, koska muutimme pian mieheni työn perässä Nurmijärvelle, ja aloin odottaa toista lastani. Artikkeleiden teko päijäthämäläisiin julkaisuihin loppuivat siltä erää. Heikki Luoman kanssa olemme aika-ajoin olleet yhteydessä — ainakin silloin, kun olen tehnyt hänestä juttua. Viimeksi kaupunkilehti Varttiin vuonna 2009.

Päivi Lappalainen

Nämä muistelmat kokosi ja julkaisi luvallai Magomusa ja Marko Niemi. 

Kiitokset Marko!

Olemme esiintyneet Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen kanssa jo neljänä vuonna Tampereen Tillikassa
Annikin Runofestivaalin oheistapahtumassa Annikki OFFissa ja jokaisena vuonna on ollut erilainen ilta ja ohjelma. Vuonna 2016 meillä oli taas poikkeavia esiintyjiä verrattuna edellisiin vuosiin.

ANNIKKI OFF, ANNIKIN RUNOFESTIVAALI JA JATKOT 2016

Vuoden 2016 Annikki OFF Teatteriravintola Tillikassa tarjosi
erilaisen kokemuksen kuin aiemmin. Edellisinä vuosina Eurooppalaisen Kulttuuriyhdistyksen runoja, musiikkia ja kuvaperformansseja saapui seuraamaan huomattavasti pienempi mutta varsin taidetietoinen yleisö.

Tälläkin kertaa mukana oli taiteen ystäviä, ja taitelijoita, mutta myös satunnaisia muita kulkijoita pilvin pimein. Kiitos kaikille, että tapahtumaa oli mainostettu, ja että saimme jälleen esiintyä Tillikassa.
Ravintolan alakerrassa kävi sekä sisä-että ulkopuolella niin ruokailevia asiakkaita kuin pelkästään juhlimaan ja runoja kuulemaan tulleita.
Olimme kiinnostava tapahtuma.

Ensimmäinen ylistarolainen runoilija ja kuvataitelija Keijo Nevaranta pyysi yleisöä kuuntelemaan runojaan, joita hän esitti huilistinsa Juha Reunamäen kanssa.

Rannoilla heinäkuun tuoksujen värit
tarttuvat silmiin, yrttienkerääjätyttö
kulkee selässään ruohojen taakka
kissa, keltasilmäinen noita
aamuyöstä luikahtaa ojan yli
metsästysretkellään, ihmettelen

missä minussa vielä on metsästäjä
tarkkasilmä joka kerran tähtäsi
avaruuden iloon
miten vangitsisin yrttitytön
uudelleen rakkauden ansaan.

Keijo Nevarannan kirjasta Ihmisen alue. 2015, Kesuura.

Nevarannan merkittävin teos on 156 000 kiloa punaista graniittia materiaalina sisältävä ympäristötaideteos Kiviaika-Stone Age.
Teos on vuodelta 1998 ja sijaitsee Kemissä.
Hän on julkaissut myös 5 runokokoelmaa: ensimmäinen Lintujen silmissä kylmyys vuonna 1981, ja toistaiseksi viimeinen Ihmisen alue vuonna 2015. Viimeksi mainittu on runotrilogia ja sen kolmas osa julkaistaan kustannusyhtiö Kesuuran kautta syksyllä 2016.

Toisena yhtyeensä kera esiintyi helsinkiläinen pedagogi, kuoronjohtaja, ja artisti Aamu Aurora.
Hän oli ainoa yhdistyksen ulkopuolelta esiintymään kutsuttu taiteilija Miro Scumin lisäksi.
Aamu Auroora esitti omia jazzahtavia kappaleitaan, mutta myös evergreeneja kuten Toivo Kärjen Jos helmiä kyyneleet ois. Hän valloitti yleisönsä ammattimaisesti ja hänen uusin cd:kin teki kauppansa.
Hän koki runsaan ja vilkkaasti keskustelevan yleisön lähinnä haasteena.

Hilla Hautasen ja Miro Scumin esittämä performanssi kuvasi hyvin rakkautta, yksinäisyyttä, ja ulkopuolisuuden
tunnetta, mutta myös iloa ja vapautumista. Heidän sanomansa oli lyhyesti,
että jokaisen ihmissuhteen ytimeen on kirjoitettu sen pyhä merkitys.
Esityksessä Miro Scum lausui kirjoittamansa runot säveltämänsä musiikin soidessa taustalla. Visuaalinen toteutus oli Hilla Hautasen.

Ote runoperformanssista:

Petos

Sanoit minulle että rakastat minua ikuisesti
mutta kuinka voi toista rakastaa
samaan aikaa toisen ihmisen ihossa kiinni
nuollen toisen ihmisen hikeä kiihkossa
voiko sen toisen sammuttaa
mielestään siksi aikaa
kun haluaa
ja taas aamulla ottaa takaisin
minä en siihen pysty
vaikka haluaisinkin
mutta sinä pystyt siihen
ja olen siitä sinulle kateellinen

Miro Scum

Yhdistyksemme hallituksen varajäsen Hilla Hautanen on pohjalainen taiteilija, jolla on ateljeet Seinäjoella ja Tampereella. Hän on filosofian maisteri (Master of Arts), taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Jyväskylän yliopistosta vuodelta 2009. Lisäksi hän on suorittanut maalauksen ja piirustuksen opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa.

Tänä vuonna ei Open Miciin enää jäänyt aikaa vaan yleisölle riitti hyvin
esiintyjien väliin spiikatut ekyläisten runot. Arpojakin myimme mukavan määrän. Iloinen jatko Annikki OFFille olikin seuraavan päivän varsinainen Annikin Runofestivaali, jonne kirjailijaystäväni Rauni Martikaisen kanssa matkasimme. Loppuillasta köpsöttelimme ravintola Telakalle jatkoille kuulemaan muun muassa yhtye Rauhatätiä ja Pyhää Lehmää, ja tapaamaan vielä kerran tuttuja ja tuntemattomia.

SIITÄ

Miten sitä mitataan?
Sanoina vai tekoina.
Unettomina öinä vai uneen tulevina kuvina.
Palavana haluna vai vienona viettelyksenä.
Toivottomana tunnemyrskynä vai seesteisenä rauhana.
Suorasukaisella katseella vai varovaisella vilkaisulla.
Molemmin olen sen tehnyt. Ja molemmat tarkoittavat samaa.

Kristiina Lähteenmäki-Hein

Teksti: Päivi Lappalainen
Kuvat: Päivi Lappalainen, ja Tiina Kataja